Kari Uotila täytti 70 vuotta, ei lähde ehdolle tulevissa vaaleissa
1.2.2025
Valtuuston tammikuun kokouksessa pidettiin muistohetket Paavo Nikulan ja Antero Laukkasen muistolle. Lisäksi onniteltiin Espoon Vasemmiston valtuutettua Kari Uotilaa 70-vuotispäivän johdosta.
Kokouksessa käsiteltiin työllisyysjaoston Kauniaisten kanssa TE-uudistuksen myötä yhteinen vaali, jossa vasemmistolla ei ole edustusta. Lisäksi käsiteltiin nuorisovaltuuston aloitteet, kannanotot ja lausunnot.

Kari Uotila täytti 70 vuotta.
Kari Uotila piti syntymäpäivänsä kunniaksi valtuustossa puheen, jossa kertoi myös ettei lähde ehdolle enää tulevissa kunta- ja aluevaaleissa:
"Usein sanotaan, että ikä on vain numero, minusta se on elämisen ja iän aliarvioimista.
Ikä on todella paljon enemmän kuin numero. Se on suruja, se on ilmoja, se on onnistumisia, se on epäonnistumisia, se on kohtamaisia, eroja, koko elämän kirjo. Minä olen saanut olla aika etuoikeutettu, että olen saanut olla 70 vuotta nauttimassa tätä elämän kirjoa. Siitä saan olla todella kiitollinen. Ja siitä suuri osa on yhteisiä hetkiä, kokemuksia, ystävyyttä, kaveruutta, erilaisten projektien ja erilaisten asioiden eteenpäin viemistä täällä valtuustossa 30 vuoden ajan.
Ne ovat olleet hienoja hetkiä ja on hienoa ollut olla Suomen toiseksi suurimman kaupungin kehittämisessä mukana valtuutetun roolissa ja muutenkin. En ole ehdolla kevään kuntavaaleissa ja alueella. Kuitenkin, koska tiedän että moni teistä on ja moni tulee jatkamaan tätä arvokasta työtä täällä valtuustossa vaalien jälkeenkin. Minulla on kuitenkin kolme pientä toivomusta: pitäkää kaikista espoolaisista huolta, ihan kaikista, rakentakaa vihdoinkin se rantaraitti kokonaan valmiiksi ja älkää hyvät tulevat valtuutetut salliko tämän hienon valtuustotalon purkamista. Kiitos."
Espoon Vasemmisto onnittelee Karia merkkipäivän johdosta ja kiittää kymmenien vuosien työstä vasemmiston ja espoolaisten hyväksi.
Lisätietoja:
Kari Uotila
valtuustoryhmän varapuh.joht
karia.uotila@gmail.com
0452099902