Kaupungintalon purkamispäätös sinetöi valtuustotalon kohtalon

2.3.2023


Espoon Valtuuston helmikuun kokouksessa käsiteltiin ohjelmaryhmien tilannetta. Espoon Vasemmiston valtuutettu Kari Uotila on Kestävä Espoo- ohjelmaryhmän jäsen ja muistutti valtuustoa siitä, että kestävyyden arvioinnissa tulee huomioida myös sosiaalinen kestävyys, erityisesti tilanteessa, jossa pienituloisuusaste on ollut Espoossa viime vuosina nousussa. 

Uotila otti jälleen kantaa valtuustotalon purkamista vastaan. "Espoolaisten talon arkkitehtuurikilpailuun on jo sisällytetty tilat valtuustolle, mikä on täysin vastoin sovittua. Valtuuston piti päättää valtuustotalosta erikseen, mutta nyt kuitenkin valtuustotalon kohtalo ollaan sinetöimässä", Uotila paalutti. " Onko valtuustotalon purkaminen todella Espoon tavoitteleman kestävän kehityksen mukaista?". Espoon Vasemmiston valtuustoryhmän mielestä päätöksenteon tulisi olla avointa ja espoolaisille veronmaksajille tulisi kertoa rehellisesti kaikista tehtävistä päätöksistä.

Valtuutetut Kari Uotila ja Tiina Aavaparta.  Kuva: Tiina Aavaparta

Espoon Vasemmiston valtuutettu Tiina Aavaparta oli huolissaan nuorista ja pienyrittäjistä. Aavaparta kiitti Hyvinvoiva Espoo- ohjelmaryhmää siitä, että toisin kuin muissa ohjelmaryhmissä, siellä on huomioitu erikseen SDG:n (Sustainable Development Goals) ensimmäinen tavoite eli köyhyyden poistaminen. " Toivoisin myös, että ohjelmaryhmien innovaatioita voisi juurruttaa toimintaan. Esimerkiksi Osallistuva Espoo- ohjelmaryhmän viime kaudella laatima osallistava budjetointi on nyt unohdettu" , Aavaparta muistutti.

Aavaparta toivoi myös, että Elinvoimainen Espoo- ohjelmaryhmä paneutuisi ratkaisemaan nuorisotyöttömyyttä ja huolehtisi myös pienyrittäjien toimintaedellytyksistä. Esimerkiksi sopivien tilojen saaminen on tärkeä edellytys pienyrittäjien toiminnalle.

Valtuusto käsitteli kokouksessaan myös tilinpäätöksen ennakkotietoja, joiden mukaan tulossa olisi ylijäämää. Kari Uotilan mielestä ylijäämää tulisi käyttää Espoon kipukohtien korjaamiseen.  Espoon Vasemmiston valtuustoryhmä tavoittelee aidosti rannassa kulkevaa ja kaikille avointa rantaraittia, jota koskevat aloitteet siirtyivät maaliskuun kokoukseen.


Lisätietoja:

Kari Uotila

valtuustoryhmän varapuh.joht
karia.uotila@gmail.com
0452099902